Olimme eilen siskoni kanssa sukulaisen luona tekemässä kevätsiivousta. Isossa talossa hommaa riittää, mutta se ei ole kirjoitukseni pääasia. Pääasia on Peppi-Eemeli, ihana keltainen tanskandoggityttöni, monen vuoden haaveeni. Peppi pääsi mukaan tällä kertaa ja näytti kyllä ottavan ilon irti oikein koko rahan edestä.
Kyseissä talossa on iso piha ja Peppi sai siellä olla vapaana ja viipottaa menemään. Kun pihassa on puita, pensaita ja kukkapenkkejä, oli niitä kiva juostessa väistellä ja hypellä yli niistä mistä pääsi. Puista oli pudonnut kuivia oksia ja oksathan ovat Peppin mieluisin juttu ulkoleikeissä. Oikeastaan vähän harmittaa nyt jälkeenpäin, etten ottanut Peppistä kuvia kun se juoksenteli menemään milloin minkäkin kokoinen oksankarahka suussaan. Peppillehän kelpaa sekä pienen pienet risut, että puolikkaat puunrungot ja kaikki siltä väliltä. :D Riehuessaan Peppi laukkaa pitkällä askeleella ja eteneminen on sellaista loikka-loikkaa.
Pieni kriisitilannekin kohdattiin, kun Peppi kiipesi portaat talon yläkertaan, eikä uskaltanutkaan enää tulla takaisin alas. Onneksi paikalla oli sisareni, ammatiltaan eläintenkouluttaja, joka auttoi meitä laskeutumaan porras kerrallaan. Hyvinhän se lopulta sujui, vaikka alku oli aika kankea ja Peppiä jännitti kovasti. Isot kiitokset typykkä sai kun onnistui portaat laskeutumaan. Jostain syystä talon ulkoportaat ei tuottaneet minkäänlaista ongelmaa ja Peppi ramppasikin sisällä tämän tästä kurkistamassa, että onhan mamma vielä tallessa (ja työn touhussa.)
Kiva oli huomata sekin, että Peppi tuntui tajuavan sen että aita ei ole ylittämistä varten, vaan juuri sitä varten että sen sisäpuolella pysytään. Aikanaan newfoundlandinkoira Nita hyppeli samaisen aidan yli ihan huvikseen, notkea tyttö kun oli. En epäile hetkeäkään etteikö Peppikin halutessaan tuosta aidasta yli menisi, mutta ainakin tällä kertaa näytti ymmärtävän että tarkoitus on pysyä aidan sisäpuolella.

Ohikulkijoihin Peppi ei kiinnittänyt mitään huomiota, vaikka muuten on herkästi vieraisiin reagoiva. Kummipoikani sai asiaankuuluvat pöhinät kun saapui paikalle, samoin omaa poikaani Peppi katseli hetken ennen kuin tunnisti. Kotona olikin sitten aika väsynyt pikkukoira. Onhan se nyt rankkaa kun pitää olla monta tuntia pihavahtina ja työnjohtajana siivoajille. =)